
|
Tsao Wang Sydänten jumala. Jokaisella kiinalaisella kodilla on oma Tsao Wang. Joka vuosi sydänten jumala raportoi perheestä Jade Keisarille (ylimmälle jumalalle) ja perheellä on joko hyvä tai huono onni riippuen siitä mitä hän raportoi. Tsao Wang on lahjottavissa hyvällä ruualla ja juomalla.
T'ien Hou Taivaan keisarinna. Kalastajien suojelijatar joka ratsastaa pilvien päällä tuulten palvelijat apunaan tähystäen valtamerille, etsien vaarassa olevia merimiehiä ja rientäen heidän avukseen.
Ting-lan tarkoittaa suomennettuna: viehättävä kuin orkidea.
Ts'an Nu Silkkimatojen jumalatar. Opetti silkinkutomis taidon Keltaiselle Keisarille ja tämän vaimolle. He kasvattivat matoja silkkiäispuun lehdillä. Silkinkutomistaito onkin yksi antiikin Kiinan suurimmista saavutuksista.
Tsun-Kyan-Kse Kultaisten kaapujen jumalatar. Palvottiin legendan mukaan Lao-Tsun temppelissä Burmassa. Tsun-Kyan-Kse hallitsi temppelin pappien sielujen muodonmuutosta kun he siirtyivät maallisesta elämästä seuraavaan elämään.
Hong Kong on Kiinan kolmanneksi suurin kaupunki jonka väkiluku on noin 6 miljoonaa asukasta. Heilong tarkoittaa mustaa lohikäärmettä.
Beijing eli suomeksi Peking on Kiinan toiseksi suurin kaupunki jossa asuu yli 7 miljoonaa ihmistä. Ba Ling on henkilöhahmo elokuvassa 2046.
Mianyang on Kiinan 42:ksi suurin kaupunki jonka väkiluku on 1,7 miljoonaa asukasta. Mei tarkoittaa ruusua.
Nanning on Kiinan 84:ksi suurin kaupunki hieman yli miljoonalla asukkaalla. Nieh on yksi päähahmoista (aave) elokuvassa A Chinese Ghost Story.
Sanghai on Kiinan suurin kaupunki jossa asuu yli 8 miljoonaa ihmistä. Sayuri on päähenkilö elokuvassa Memoirs Of A Geisha.
Ao Chi'in Kiinalaisesta mytologiasta, neljästä lohikäärmekuninkaasta jotka hallitsivat meriä. Ao Chi'in oli eteläisten merien lohikäärmekuningas jolla uskottiin olevan suurin valtakunta.
Ao Kuang Kiinalaisesta mytologiasta, neljästä lohikäärmekuninkaasta jotka hallitsivat meriä. Ao Kuang oli itäisten merien lohikäärmekuningas.
Ao Jun Kiinalaisesta mytologiasta, neljästä lohikäärmekuninkaasta jotka hallitsivat meriä. Ao Chi'in oli läntisten merien lohikäärmekuningas.
Ao Shun Kiinalaisesta mytologiasta, neljästä lohikäärmekuninkaasta jotka hallitsivat meriä. Ao Chi'in oli pohjoisten merien lohikäärmekuningas.
Sinnui Yauman - "kiinalainen kummitus tarina". (A Chinese Ghost Story)
Su Lin - "pieni pala jotakin hyvin suloista".
Mao Feng - "kalkki huippu".
Mao Tse-Tung - Kiinan Suuri Johtaja 1960-70-luvulla.
Meifeng - "kaunis feenikslintu".
Minglong - "kirkas lohikäärme".
Mingxiong - "kirkas sankari".
Meique - "kaunis varpunen".
Mei Sheng - "kaunis elämä".
Tai Shan - "rauhallinen vuori".
Zi Chi - "mustaa silkkiä ja valkoista jasmiinia".
Zi Bo - "mustaa silkkiä ja kirkkaan valkoista".